Laihduttamisen säännöt

Koska laihduttaminen vaatii selkeitä päätöksiä ja pysyviä elämäntapamuutoksia, ajattelin antaa itselleni pari ohjetta - niin pään kuin kropankin vuoksi. Osa säännöistä tuntuu ihan itsestäänselvyyksiltä näin näytölle kirjoitettuna, mutta oikeassa elämässä hyvätkin neuvot tuppaavat joskus unohtumaan. Ai että itseään ei pitäisikään palkita ruualla? Että ateriavälin ei pitäisi kertyä liian pitkäksi ja että aikuiselle suositellaan vähintään 2,5 tuntia liikuntaa viikossa? Kyllähän minä sen tiedän, ymmärrän asian näin järjellä. Silti kurvaan hyvin menneen tentin jälkeen Ben & Jerry's -hyllylle, silti näykin päivällä pelkkää tomaattikeittoa ja laitan kahdeksan tunnin kärvistelyn jälkeen pakastepitsan uuniin. Olen iloinen, jos saan itseni liikkeelle edes kerran viikossa.

Parempi siis aika ajoin muistuttaa itseään siitä, mistä homma noin pohjimmiltaan lähtee liikkeelle.

En väitä, että nämä ohjeet sopisivat poikkeuksetta jokaiselle laihduttajalle, sillä ihmisten elintavat ja painonhallinnan ongelmakohdat ovat kovin erilaisia. Omalla kohdallani painon pudottaminen kuitenkin varmasti helpottuisi, kun jaksaisin pitää nämä mielessä:

KROPAN KANNALTA

Syö vain kun on nälkä. On ihan normaalia, että vatsa ei ole jatkuvasti täpötäynnä. Älä syö vain siksi, ettei ole muutakaan tekemistä tai siksi, että on kivaa popsia jotain samalla kuin lukee lehteä. Vaikka tekisi täydellistä pastakastiketta, ruokaa ei tarvitse santsata lisää kolmatta kertaa vain sen vuoksi, että se on niin hyvää. Jääpähän jotain huomisellekin! (Liian suureksikaan nälkää ei tietenkään kannata päästää, sillä silloin vaarana on lopulta ahmiminen.)

Pienennä annoskokoa.  Tämä olisi ensisijaisen tärkeää ainakin itselleni. Tiedostan hyvin, että viimeisen viiden vuoden aikani annoskokoni ovat kasvaneet hurjasti. Vielä vanhempien luona asuessani annos pysyi automaattisesti kohtuullisena: kun ruuan pitää riittää neljälle muullekin ihmiselle, sitä ei yksinkertaisesti voi ottaa määräänsä enempää. Yksin asuessa kukaan ei kuitenkaan kiellä, vaikka söisin kerralla puolet jauhelihakastikkeesta. Ja niinhän minä sitten teenkin. Myös yliopistoruokalassa syntyy usein kummallinen vääristymä: "Onhan tästä maksettu!" minä ajattelen ja lappaan lautaselle täytettä kuin viimeistä päivää. Vähempikin riittäisi. 

Osta kaupasta vain terveellistä, tarpeellista ruokaa. Kiusaus ylimääräisten kalorien kittaamiselle on huomattavasti pienempi, kun kaappi ei pursuile keksejä ja mikropitsoja. Tämän säännön suhteen olen onneksi suhteellisen vahvoilla: hallitsen itseni kaupassa yllättävänkin hyvin. Esimerkiksi keksejä tai muroja en osta koskaan, sillä tiedän hyvin, kuka nekin söisi. Pystyn syömään yhdeltä istumalta kolmasosan Fitness-muropaketista. Siitä on silloin fitness kaukana.

Kaikkea tarjottua ei ole pakko ottaa. Tämän suhteen taas olen kaikkea muuta kuin vahvoilla. Pullaa työpaikan kahvihuoneessa? Omenaviinereitä opiskelijajärjestön kokouksessa? Itse leivottuja mokkapaloja kaverin synttäreillä? Check, check, check. Kaikkea pitää maistaa ja ehkäpä vielä toisenkin kerran, kuvittelen. Toki toisinaan on tilanteen kannalta kohteliasta maistaa ainakin hieman. En kieltäytyisi mummon 70-vuotissynttärikakusta pelkkään laihdutukseen vedoten, sillä let's face it: oikea ongelma ei ole yksi täytekakkupala elämän merkkihetkellä vaan se, että santsaat kaikkia muitakin tarjolla olevia antimia kolmatta kertaa.

Liikunta auttaa, mutta ei korvaa ruokavalion merkitystä. Tiedän hyvin, etten koskaan elämässäni tule liikkumaan niin paljon, että saisin kulutettua 3000 kalorin päiväannoksia. Laihdutuksessa liikunta on tietysti tärkeässä osassa, lisäähän se kiinteyttä, kuntoa ja lihasta samalla kun polttaa kaloreita. Silti täytyy muistaa, että arjen pienillä tai vähän isommillakaan liikuntavalinnoilla ei ole laihduttamisen kannalta juurikaan merkitystä, ellei samalla tarkkaile myös ruokavaliotaan. Portaat hissin sijasta on ihan kiva valinta, mutta ei pudota grammaakaan painoa, jos urakan päätteeksi nappaa yhden vaivaisen suklaapalan. Patukka mitätöi jo kokonaisen juoksulenkin tulokset. Siispä: ruokavalio keskiöön, liikunta hyväksi tueksi. 

Liiku silti.  Jo mainittu 2,5 tuntia viikossa on ihan kohtuullinen vaatimus, jota ei kiireidenkään keskellä pitäisi olla mitenkään mahdotonta täyttää. Lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia. Jo näillä eväin pari tuntia tulee helposti täyteen - puhumattakaan kaikista niistä muista lukemattomista liikuntamahdollisuuksista, joita tarjolla jatkuvasti on.

PÄÄN KANNALTA

Laihduttaminen ei ole pelkkää kaloreiden tarkkailua ja jumppatunnilla rehkimistä. Suuri osa muutoksista tapahtuu myös oman pään sisällä, eivätkä tulokset jää pysyviksi, jos pää ei pysy kehon mukana tai jos laihduttaminen ei tunnu hyvältä. En sano, että laihduttamisen pitäisi aina olla erityisen kivaa, mutta ei se ihan kauheaakaan saa olla. Siksipä annan itselleni myös seuraavat säännöt:

Ihmissuhteet menevät laihduttamisen edelle. En halua sosiaalisen elämäni kärsivän laihdutuspäätöksestäni. Aion jatkossakin käydä kavereideni kanssa ravintoloissa, maistaa reissulta tuliaisina tuotuja karkkeja ja kokkailla poikaystäväni kanssa muutakin kuin kaalikeittoa. Aktiivinen opiskelijaelämä tarkoittaa omalla kohdallani myös varsin paljon juhlia, enkä aio viettää niitä vissylinjalla vain siksi että alkoholi sisältää kaloreita. Tingin mieluummin sieltä mistä on varaa: syön kotona terveellisemmin ja jätän perjantai-illan karkkipussit väliin. Kaikkea tarjottua ei tarvitse ottaa, mutta jos jonain päivänä kiikutan mummulaan omia eväitä pienissä pakasterasioissa vain koska mummu ei ole hiilihydraattitietoinen, ottakaa niskasta kiinni ja sanokaa: nyt jotain tolkkua tuohon hommaan.

Laihduta itsesi, älä muiden vuoksi. Nyt puhutaan kuitenkin vielä melko lailla normaaleista mitoista, jotka eivät vaikuta esimerkiksi terveydentilaan. Ketään muuta ihmistä ei lopulta hetkauta kovinkaan paljon, painatko kymmenen kiloa enemmän vai vähemmän. Jos hetkauttaa, kannattaa ehkä miettiä, onko suhteenne kovin syvällä pohjalla. Itse haluan laihtua ihan vain siksi, että olisin itse tyytyväisempi peilikuvaani, että mahtuisin vanhoihin vaatteisiini, että liikkuminen sujuisi kevyemmin. Tietysti saattaa olla, että hoikentunut olemus ilahduttaisi myös poikaystävääni, mutta se olisi pelkkä ekstrabonus - ei missään nimessä pätevä syy.

Laihtuminen muuttaa kehoa, ei koko ihmistä. Mielestäni tämä on tärkeä rajanveto: laihtumista ei tulisi käyttää masennuslääkkeenä tai itsetunnon kohottajana. Jos ajatellaan, että pelkkä hoikentuminen tekee ihmisestä  jotenkin paremman, onnellisemman tai suositumman, ollaan pian pettävällä jäällä. Vyötärönympärys ei korreloi ystävien määrän tai menestyksen kanssa. Pelkkä kaventuminen ei muuta ihmistä, ellei jotain tapahdu myös pään sisällä. Jollekin laihtuminen tai laajemmin terveellisten elämäntapojen löytäminen voi tietysti olla osa laajempaa kehittymisprosessia, mutta vain osa - ihminen on aina niin valtavan paljon muutakin kuin pelkkä vaakalukema. Itse olen elämääni ja enimmäkseen itseenikin tyytyväinen jo nyt. Laihtuminen olisi kiva lisä, mutta ei mikään sellainen asia, jonka tulisi mullistaa koko elämäni tai itsetuntoni.

Tässäpä ainakin ensimmäiset mietteeni. Tuntuu, että pohdiskeltavaa riittäisi tältä saralta lisää ja neuvoja olisi varmasti moninkertaisesti enemmänkin. Blogi on kuitenkin vasta alussaan, joten eiköhän aiheeseen palata vielä myöhemmin!

CC-kuvat täältä ja täältä.