Hitaita askelia

Eilinen sujui projektini kannalta varsin kohtuullisissa merkeissä, vaikka lounas olikin tukevampaa sorttia. Sen vastineeksi onnistuin kuitenkin pysyttelemään illalla varsin maltillisella linjalla. Ehkä jopa liiankin - loppuillasta minua rupesi nimittäin hieman heikottamaan, minkä arvelen johtuvan vähäisestä iltaruuasta ja pitkästä aikaa tehdystä lenkistä. Tältä päiväni näytti:

Aamiainen: -

Lounas: jos jonkinlaista salaattia, uunijuureksia, hieman perunamuusia, kolme lihapullaa kastikkeen kanssa sekä kaksi tomaatti-pinaattikastikkeessa olevaa silakkaa. Lisäksi pieni pannukakkupalanen mansikkahillolla

Välipala: vajaa purkillinen Valion banaanijogurttia

Päivällinen: eilistä salaattia, pari ruokalusikallista raejuustoa

Mitä voimme päätellä? Ainakin sen, että yksinasuvan ruokavalio on auttamattoman tylsä. Söin samaa salaattia neljättä kertaa kolmen päivän sisään ja voin sanoa, että ei enää maistunut. Ehkä tämän vuoksi en yleensä tee salaattia: annoksesta tulee väistämättä niin suuri, etten ikinä jaksa syödä sitä loppuun ennen kuin ainekset ehtivät jo pilaantua. Homehtuneita salaatinjämiä bioroskikseen jälleen tyhjennellessäni seuraavaa salaattiateriaa ei yllättäen tee mieli aivan heti.

Päivään mahtui sellainenkin ihme kuin liikunta. Töiden jälkeen päätin pitkästä aikaa käväistä uimassa, mutta kuinka ollakaan, hallissa oli juuri samaan aikaan kisat eivätkä altaat olleet käytössä. Tästä sisuuntuneena kävelin lähimpään ruokakauppaan ja ostin vain ja ainoastaan terveellisiä ainesosia. Hyvä minä! Sen jälkeen palasin kotiin ja sainpa vielä ylipuhuttua itseni hölkkälenkille, ensimmäiselle sitten maaliskuun.

Varsinkin aluksi juoksu oli nihkeää kuin mikäkin. Tahti eteni etanan lailla eikä jalka yksinkertaisesti irronnut maasta siihen malliin kuin olisin tahtonut. Puolimatkassa harkitsin jo puolivakavissani vaihtoa kävelyksi, mutta onneksi en toteuttanut sitä, sillä aivan loppumatkasta juoksemisen ilo tuntui taas pitkästä aikaa löytyvän. Reilun kuuden kilometrin lenkkiin kului 48 minuuttia eli vauhdin hurmasta ei oikein voida puhua. Endomondo-kännykkäsovelluksen mukaan tahtini oli 7,63 km/h, ei siis erityisen päätähuimaava. Satuin kuitenkin vilkaisemaan vanhoja juoksutilastoja ja huomasin, että maaliskuun lenkillä nopeus oli täsmälleen sama! Alaspäin ei siis sentään olla tultu. Kaloreitakin kului yli 400, joten uskalsin antaa lounaspannukakun itselleni anteeksi. 

En ehkä vielä väitä, että juoksusta tulisi mikään jokapäiväinen tai edes jokaviikkoinen tapa, mutta pientä aktivoitumista liikunnankin saralla on toivottavasti nyt tapahtumassa. Peilikuva on paras motivaattorini, ja vielä tällä hetkellä sen viesti on aika selvä: Liiku. Enemmän.

CC-kuva täältä.