Oops, I did it again

Taas se tuli huomattua: yhdessä viikonlopussa ehtii helposti pilata koko viikon työn. Ei auta selitellä sen suuremmin. Viimeiset kolme päivää ovat olleet melko lailla ruokailupainotteisia. Burgeria kolmena iltana peräkkäin, huh huh. Ateriat ovat olleet harvoja, mutta sitäkin suurempia ja energiapitoisempia. Aloitetaan nyt sitten vaikkapa ruokapäiväkirjalla: 

Perjantai

Lounas: keskikokoinen annos pasta bolognesea

"Välipala": yksi palanen tummaa suklaata

Illallinen: suurehko hampurilaisateria ranskalaisilla. Välissä pihvi, pekonia ja mustaleimaemmentalia, kaverina reipas annos ranskalaisia ja ketsuppia

Juomat: Iso pullo Henry Wenstons Vintage -siideriä, 16 cl punaviiniä

Lauantai

Brunssi: jos vaikka jonkinlaista ruokaa. Sämpylä kinkkuleikkeleellä ja juustolla, lohipiirasta, vuohenjuustonyyttejä, yksi croissant, tuoretta ananasta, kiiviä, vesimelonia, juustokakkua, pullaa, lakritsijäätelöä, hieman mustikkapiirakkaa kermavaahdolla... Niin, ja tomaatti-pastasalaattia sekä fetasalaattia

Illallinen: alkuruuaksi friteerattua taskurapua, pääruuaksi paistettu kulta-ahven kylmällä kasvishöystöllä, jälkkäriksi tiramisua ja hedelmiä

Yöpala: pieni hampurilainen lähigrilliltä

Juomat: kaksi lasia appelsiinimehua, lasi omenamehua, yksi lasi valkoviiniä, kaksi lasia punaviiniä, pieni tölkki Crowmoor-siideriä

 

Sunnuntai

"Aamupala": yksi palanen tummaa suklaata

Lounas: isohko hampurilainen, jossa muun muassa pihvi, chilimajoneesia, paholaisenhilloa ja sipulirengas. Kaverina ranskalaisia, joista tosin en jaksanut syödä kovinkaan monta. Coleslaw-salaattia, ketsuppia

Iltapala:Valion Raikas-vadelmajogurtti (1,5 dl, 55 kcal / 100 g)

 

 

 

Eipä paljon kehuttavaa. Juuri tämänkaltaisissa viikonlopuissa taitaa piillä ruokavalioni heikkous. Olen varsin sosiaalinen syöjä - yksin en missään tapauksessa tällaisia aterioita popsisi. Monenlaisia illanistujaisia, kahvitteluja, treffejä ja juhlia on kuitenkin elämässäni tällä hetkellä varsin paljon, ja kuten sanottua, epäsäännöllinen ruokarytmi ei tee kauhean hyvää. Kun olen ollut koko päivän syömättä, en todellakaan valitse ravintolassa salaattia vaan kunnon tuhdin burger-aterian. Tämä viikonloppu alkaa ravintolavisiittien määrän puolesta olla jo aika ääritapaus - ei minulla olisi edes rahaa syödä joka viikko tällä tavoin. Joka tapauksessa listauksessa havainnollistuu aika nopeasti, miksi kiloja on päässyt kertymään, vaikka arkiruokani pysytteleekin suhteellisen tervellisillä linjoilla ja herkuttelu vähissä. 

Aamulla puntarin lukemat näyttivät jälleen päälle 68 kiloa, joten tällä viikolla on pakko palata ruotuun. Ruokavalion kannalta valitettavasti tiedossa on jälleen useammatkin iltajuhlat, mutta ihan viikonlopun kaltaisiin syömisiin en ajatellut tällä viikolla tähdätä. 

Ei sentään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: viikonloppuna innostuin myös liikkumaan. 

 

Perjantai: 1400 metriä rintauintia

Sunnuntai: 1 tunti sählyä

Satun asumaan aivan uimahallin vieressä, mutta valitettavasti olen päässyt altaaseen asti aivan turhan harvoin. Perjantaina kävi pitkästä aikaa niin onnellisesti, ja uinti-into suorastaan yllätti. Oikeastaan tavoitteenani oli uida vain kilometrin verran, mutta pääsin niin mukavaan vauhtiin, että tekikin vielä mieli jatkaa matkaa. 

 

 

Sähly puolestaan oli tehokkaampaa ja hauskempaa kuin muistinkaan. Yläaste- ja lukioaikoina pelasimme harrastusporukallamme sählyä kerran viikossa, mutta nyt yliopistoaikoina sopivaa peliporukkaa ei ole ollut. Nyt poikaystäväkandidaattini kuitenkin pyysi minua mukaan pelaamaan, ja kyllä kannatti. Osallistujat olivat monentasoisia, ja ajoittain tunsin jopa olevani aivan hyvä. Ehkä menneiltä vuosilta on sittenkin jäänyt jotain muistiin. Fyysiseltä kannalta sähly oli myös paljon rankempaa kuin muistin. Jatkuvaa syöksähtelyä sinne tänne, kunnon juoksua eikä mitään pientä hölköttelyä. Tunnin jälkeen olin aivan poikki, mutta ihan hyvällä tavalla. Uusistakin peleistä oli jo puhetta. Toivottavasti toteutuvat.

Viikonlopun saldo: kauheasti kaloreita, mutta toisaalta myös entistä suurempi varmuus siitä, että jotain näille elämäntavoille on tehtävä. 

CC-kuvat täältä ja täältä.

67,4

Kas näin, puntari näytti tänä aamuna mukavasti alaspäin tulleita lukemia! Toki puolen kilon pudotus ensimmäisestä merkinnästä ei ole vielä juttu eikä mikään, mutta suunta on oikea. Alle 67,5 kilon en ole tainnut painaa melkein puoleen vuoteen, joten kelpaa minulle.

 

Olen tässä viime päivinä pohtinut, että on oikeastaan aika hassua, että suurin osa painonpudotuslupauksista tehdään uutenavuotena, keskellä synkintä talvea. Ei ihme, että päätökset niin usein kaatuvat, kun pakkanen paukkuu, pimeää on koko ajan ja kesään on ikuisuus. Ainakaan minä en silloin saa itseäni lenkille, eikä energiaa tosiaankaan tunnu koskaan olevan niin paljon että jaksaisin herätä aikaisemmin ihan vain kuntosalin tai uimahallikäynnin vuoksi. Ruokapuolella mieli tekee pikemminkin lämmintä ja raskasta kuin kevyttä ja tuoretta.

Toista se on nyt maaliskuun lopussa. Aurinko paistaa, lumet ja loskat ovat kaikonneet ja energiaakin tuntuu taas olevan ihan eri tavoin kuin vielä kuukausi sitten. Bikinikausikin alkaa jo uhkaavasti lähestyä, muttei vielä niin nopeasti, etteikö jotain ehtisi vielä tehdä ennen sitä. Kadut täyttyvät lenkkeilijöistä ja puistot ulkoilijoista, ja ihan huomaamatta into tuntuu tarttuvan itseenkin. Ihana kevät!

Eilinen ruokalista näytti jotakuinkin tältä:

Lounas: lohikeittoa, tomaatti-kaalisalaattia, hieman salaatinkastiketta

Välipala: kolme pientä paahtoleipää, päällä margariinia ja raejuustoa

Illallinen: (liiankin) iso annos pasta bolognesea

 

Ei mikään mahdoton päivä noin kaloreiden suhteen, mutta perussyntini alkaa tulla hyvin esille: en yleensä syö lainkaan aamupalaa ja välipalojakin vähän niin ja näin, joten illallisesta tulee helposti turhankin raskas. Saatan viettää helposti kello 20:n ja seuraavan päivän kello 12:n välisen ajan täysin ilman ruokaa, enkä edes tunne sen kummempaa nälkää. Kaikki syömiseni keskittyvät siis varsin tiiviille aikavälille. Ei kovinkaan jees säännöllisen ruokarytmin kannalta - mutta taas toisaalta: miksi syödä, jos ei vain ole nälkä? Aamupalaa en ole syönyt säännöllisesti enää yläasteen jälkeen, ja lukioaikoina pysyin silti varsin hoikassa kunnossa. Pelkästään sen puutteesta ei siis nykyisiä kilojani käy syyttäminen.

CC-kuva täältä.

Lenkkikauden korkkaus

Nyt kun olen jälleen kunnolla innostunut laihdutusprojektista, päätin heti eilisaamuna tarttua tuumasta toimeen. Ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja menoksi! 

 

Lenkin aikana tajusin, että edellisestä kerrasta olikin päässyt vierähtämään... mitä, viisi kuukautta? Kyllähän sen huomasi: askel oli jokseenkin raskas ja tahti kohtuuttoman hidas jopa minulle, vaikka hölkyttelyni on yleensäkin varsin verkkaista. Pitkän tauon jälkeen myös lonkat ovat tänään ilmoitelleet olemassaolostaan.

Siitä huolimatta oli ihanaa päästä juoksemaan aurinkoisille, kuiville kaduille. Ensin pohdin, oliko hanskojen jättäminen kotiin hölmö idea, mutta sen verran lämmintä oli, että eipä tosiaankaan. En voi kuin ihmetellä: miksi lenkille lähtö on muka aina niin vaikeaa? En edes kuulu niihin ihmisiin, jotka juoksevat verenmaku suussa ja hammasta purren. Hyvää musiikkia kuunnellessa voin rehellisesti sanoa jopa nauttivani lenkkeilystä - kunhan vain ensin pääsen liikkeelle. Mitä tapahtuu aivan luvattoman harvoin. Hölmöä.

 

 

Lenkin jälkeen innostuin lähtemään vielä kävelyreissulle kohti ruokakauppaa, mutta kuinka ollakaan, askeleet johtivatkin pitkästä aikaa paikalliskirjastoon. Tutkailin ihan huvikseni tietokirjahyllyjä, ja mukaan tarttui sekä laihdutusoppaita että keittokirjoja. Vielä en ole ehtinyt tutustua niihin tarkemmin, mutta jos vastaan tulee jotain mainitsemisen arvoista, jaan vinkit ja reseptit ehdottomasti täälläkin!

Listataanpa nyt vielä eilisen syömiset: 

Aamiainen: banaani

Lounas: kanaa wokkivihannesten kanssa

Välipala: Valion banaanijogurtti (2 dl, 80 kcal /100 g jos oikein muistan), kaksi porkkanaa, kupillinen kaakaota

Illallinen: kanaa wokkivihannesten kanssa

Iltapala: Stevialla maustettu raparperijogurtti (1,5 dl, 55 kcal / 100 g)

Itse asiassa varsin esimerkillinen päivä, vaikka itse sanonkin! Harvoin onnistun syömään viisi ateriaa päivässä: ei ole mitenkään harvinaista, että aterioiden määrä jää kohdallani vain kahteen. Ei kovinkaan kätevää tasaisen aineenvaihdunnan kannalta; sitä paitsi pitkät ruokailuvälit lisäävät annosten kalorimäärää selvästi. Nyt päivän ainoa turhuus oli kaakao - suuremmilta paheilta onneksi vältyttiin. 

Liikunta: 

 

Vajaat 6 km rentoa hölkkäilyä. Kaloreita kului noin 360, ainakin jos on uskominen puhelimeni Endomondo-kuntoilusovellutusta.

Jos joka päivä sujuisi samoin, liikakilot olisivat pian muisto vain. Satun kuitenkin tietämään, että ei suju. Parempi siis jatkaa kiltisti tämän blogin kirjoittelua.

CC-kuvat täältä ja täältä.

Tosiasioiden äärellä

Kohtasin tänään peilin ja puntarin. Totesimme yhdessä, että jotain on tehtävä. 

Kiloja on kertynyt salakavalasti. En sano, että aivan hiljalleen: vielä vuosi sitten puntari näytti viitisen kiloa vähemmän. Viisi vuotta sitten yli kymmenen. Silti hämmästyn itsekin joka kerta kun tajuan, kuinka paljon puntarin lukemat ovat. Järkytyn nähdessäni valokuvia itsestäni: tuoltako minä ihan oikeasti näytän?

Kun katselee aamuisin peilistä omaa naamaansa suoraan edestäpäin, näky on enimmäkseen ihan kelvollinen. Vaan annas olla, kun itsensä näkeekin sivustapäin: kasvot näyttävät turvonneilta, kaksoisleualla on jo lupaava alku. Monet vaatteet jäävät hiljalleen pois käytöstä, kun vaistoan jo etukäteen, etteivät ne enää mene päälle ihan niin mukavasti kuin ennen. Bikinikausi pelottaa jo etukäteen. Juhlissa on nykyään pakko laittaa jonkinlaista boleroa paisuneiden käsivarsien suojaksi.

Onneksi kaikki toivo ei vielä ole menetetty. Ylipaino on vienyt pikkurillin, muttei vielä koko kättä: kolme kiloa vähemmän, ja olisin jälleen normaalipainon puolella. Vielä tässä vaiheessa painoni ei tunnu häiritsevän ulkopuolisia: yksikään ihminen ei ole vihjaillut minun olevan pyöreä, ja saan vielä toistaiseksi uskoakseni ihan vilpittömiä kehuja siitäkin, että näytän toisinaan ihan hyvältä. Tällä tahdilla raja tulee kuitenkin nopeasti vastaan. Jos en pian muuta elintapojani terveellisempään suuntaan, ylipainosta on vaarana tulla ihan oikea ongelma niin ulkonäölleni kuin terveydelleni.

Siksi tämä blogi, siksi jälleen yksi yritys karistaa turhat kilot ja saavuttaa sellaiset mitat, että lukioaikojen vanhojentanssipuku sujahtaa jälleen sutjakasti päälle. 

Lähtötilanne selvisi tänä aamuna puntarilta: 67,9 kiloa. 162-senttiselle minulle normaalipainon yläraja kulkee 65,6 kilossa, joten tarve keventää ei ole pelkästään omassa päässäni. Lääkärikin sanoisi, että kiloja olisi syytä hieman vähentää. 

Näin aluksi olisin kohtuuttoman onnellinen ihan jo siitä, jos paino putoaisi normaalirajojen sisälle tai jopa alkaisi jälleen vitosella. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on saavuttaa lukioaikaiset mittani: tuolloin paino keikkui tasaisesti 53 ja 54 kilon välillä, ja olen vakuuttunut siitä, että 52-kiloisena olisin kaikista parhaimmillani. 

Olen terve realisti ja tiedän, että matka noihin lukemiin on pitkä. Toisaalta tunnen myös itseni ja tapani melko hyvin ja tiedän, missä ongelmat pohjimmiltaan piilevät. En syytä painostani raskaita luita, geenejä tai muuta hölynpölyä vaan ihan vain omia elintapojani, ennen kaikkea ruokailutottumuksiani: liian suuria annoksia, epäsäännöllistä ruokarytmiä, jokseenkin runsasta juhlimista ja sen jälkeistä roskaruuan kaipuuta. Lohdutan ja palkitsevan itseäni ruualla. Onnistuneen tentin jälkeen käyn hakemassa leivoksen Stockmannin Herkusta. En koskaan kieltäydy jälkkäristä, enkä valitse salaattia, jos tarjolla on pitsaa ja burgeriakin. 

 

Totaalikieltäytyjäksi en aio nytkään ryhtyä. En halua elää ilman satunnaisia herkkuja, pieniä ruokajuhlahetkiä arjen keskellä, enkä usko että kaiken laittaminen pannaan johtaa pysyvään elintapojen muutokseen. On kuitenkin paljon sellaista, mistä voisin helposti kieltäytyä ilman että elämänlaatuni kärsisi siitä millään lailla. Viettäessäni päivän yksin kotona saatan helposti popsia nuudeleita, pakastepatonkeja, paahtoleipiä, kaikenlaista höttöä vaikken edes olisi nälkäinen. Yliopiston ruokalassa kasaan lautaselle paljon isomman annoksen kuin oikeastaan tarvitsisinkaan. Laiskuuksissani turvaudun helposti pakastepitsaan, vaikka melkein yhtä pienellä vaivalla saisi aikaan terveellisempääkin ruokaa.

Olen jo kauan sitten todennut, että julkisen ruokapäiväkirjan pitäminen pitää ruokailutavat terveempinä, ja siksipä tämä blogikin. Aion kirjata ylös painoni, muut mittani sekä päivän ruokailuni, mutta myös muunlaisia ajatuksia painosta ja sen pudottamisesta. 

Tervetuloa seuraamaan projektiani, joka toivottavasti on viimeinkin lajissaan viimeinen!

Creative Commons -kuvat täältä ja täältä.