Nyt kun olen jälleen kunnolla innostunut
laihdutusprojektista, päätin heti eilisaamuna tarttua tuumasta toimeen.
Ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja menoksi!
Lenkin
aikana tajusin, että edellisestä kerrasta olikin päässyt
vierähtämään... mitä, viisi kuukautta? Kyllähän sen huomasi: askel oli
jokseenkin raskas ja tahti kohtuuttoman hidas jopa minulle, vaikka
hölkyttelyni on yleensäkin varsin verkkaista. Pitkän tauon jälkeen myös
lonkat ovat tänään ilmoitelleet olemassaolostaan.
Siitä
huolimatta oli ihanaa päästä juoksemaan aurinkoisille, kuiville
kaduille. Ensin pohdin, oliko hanskojen jättäminen kotiin hölmö idea,
mutta sen verran lämmintä oli, että eipä tosiaankaan. En voi kuin
ihmetellä: miksi lenkille lähtö on muka aina niin vaikeaa? En edes kuulu
niihin ihmisiin, jotka juoksevat verenmaku suussa ja hammasta purren.
Hyvää musiikkia kuunnellessa voin rehellisesti sanoa jopa nauttivani
lenkkeilystä - kunhan vain ensin pääsen liikkeelle. Mitä tapahtuu aivan
luvattoman harvoin. Hölmöä.
Lenkin
jälkeen innostuin lähtemään vielä kävelyreissulle kohti ruokakauppaa,
mutta kuinka ollakaan, askeleet johtivatkin pitkästä aikaa
paikalliskirjastoon. Tutkailin ihan huvikseni tietokirjahyllyjä, ja
mukaan tarttui sekä laihdutusoppaita että keittokirjoja. Vielä en ole
ehtinyt tutustua niihin tarkemmin, mutta jos vastaan tulee jotain
mainitsemisen arvoista, jaan vinkit ja reseptit ehdottomasti täälläkin!
Listataanpa nyt vielä eilisen syömiset:
Aamiainen: banaani
Lounas: kanaa wokkivihannesten kanssa
Välipala: Valion banaanijogurtti (2 dl, 80 kcal /100 g jos oikein muistan), kaksi porkkanaa, kupillinen kaakaota
Illallinen: kanaa wokkivihannesten kanssa
Iltapala: Stevialla maustettu raparperijogurtti (1,5 dl, 55 kcal / 100 g)
Itse
asiassa varsin esimerkillinen päivä, vaikka itse sanonkin! Harvoin
onnistun syömään viisi ateriaa päivässä: ei ole mitenkään harvinaista,
että aterioiden määrä jää kohdallani vain kahteen. Ei kovinkaan kätevää
tasaisen aineenvaihdunnan kannalta; sitä paitsi pitkät ruokailuvälit
lisäävät annosten kalorimäärää selvästi. Nyt päivän ainoa turhuus oli
kaakao - suuremmilta paheilta onneksi vältyttiin.
Liikunta:
Vajaat 6 km rentoa hölkkäilyä. Kaloreita kului noin 360, ainakin jos on uskominen puhelimeni Endomondo-kuntoilusovellutusta.
Jos
joka päivä sujuisi samoin, liikakilot olisivat pian muisto vain. Satun
kuitenkin tietämään, että ei suju. Parempi siis jatkaa kiltisti tämän
blogin kirjoittelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti